Bonnie Tyler

Bonnie Tylerin Suomen-kiertue siirtyy loppuvuoteen 2022. Walesilaistähti Bonnie Tylerin kertaalleen jo siirretty Suomen-kiertue siirtyy suurilta osin joulukuulle 2022. Kaikki kiertuepaikkakunnat säilyvät samana ja lisäksi mukaan saatiin myös uusi konsertti Järvenpäähän.

Kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt Bonnie Tyler julkaisi The World Starts Tonight -debyyttialbuminsa vuonna 1977, mutta käheä-ääninen tähti tekee yhä aktiivisesti uutta musiikkia ja kiertää esiintymässä. Useasti Suomessakin vierailleen tähden tuorein Between the Earth -albumi julkaistiin vuonna 2019.  Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita, kuten Francis Rossi sekä duetot Rod Stewartin, Cliff Richardin ja Barry Gibbin kanssa. Tyler muistetaan myös Iso-Britannian Euroviisuedustajana vuodelta 2013.

  • Aikataulu:

    Konsertti alkaa klo 19:00, ei väliaikaa

  • Saapuminen:

    Julkinen liikenne: Aino Areena sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Järvenpäässä vain 30 min matkan päässä Helsingistä. Lähiliikenteen R- junat pysähtyvät Ainolan seisakkeella. Asemalta on lyhyt kävelymatka Aino Areenalle. Katso HSL:n aikataulut.

    Taksi: Taksikumppanimme on Lähitaksi, jolla on oma taksitolppa Aino Areenalla. Lisätietoa & tilaa taksi: Lähitaksi

    Saapuminen omalla autolla: Aino Areenalla on maksullista pysäköintitilaa. Katso reittiohje Google Maps.

    Tilamme ovat esteettömät ja helppokulkuiset, kaikkiin kerroksiin pääsee myös hissillä.

  • Yritystilaisuudet:

    Upeissa aitioissamme ja kokoustiloissamme voit järjestää yrityksesi asiakas- tai henkilöstötilaisuuden. Me toteutamme sinulle juuri sellaisen kokonaisuuden kuin toivot. Ota yhteyttä: info@ainoareena.fi

  • Liput:

    Liput myy Lippu.fi. Hinnat: peruslippu 49,90 €, vip-lippu 109,90 €

Avainsanat:

Päivä

10.12.2022

Aika

19:00

Liput alkaen

49.90€

Lisätietoa

LIPUT & HINNAT

tapahtumapaikka

Aino Areena

Maamiehenkatu 14, 04400 Järvenpää

Tapahtumatyypit
RH Entertainment

tapahtuman tuottaa

RH Entertainment
Phone
+358400386389
Email
marko@prodisco.fi

RH Entertainment

LIPUT & HINNAT