
VESALA & VESTERINEN YHTYEINEEN
VESALA
Vesala kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016. Huikean vastaanoton ja peräti neljä Emma -palkintoa kerännyt levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Debyytti sai odotetusti jatkoa keväällä 2020, kun Etsimässä rauhaa -albumi julkaistiin.
Joulukuussa 2022 Vesala astelee upean ja ainutlaatuisen Aino Areenan lavalle ensimmäistä kertaa. Vesalan lisäksi iltaa tähdittää myös supersuosittu orkesteri Vesterinen yhtyeineen.
VESTERINEN YHTYEINEEN
Vesterinen Yhtyeineen on kymmenhenkinen kokoonpano, jonka musiikillinen kirjo on kerrassaan laaja. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Yhtyeen kappaleiden lyriikoissa ei säästellä tunteita, vaan iloa ja surua käydään läpi paikoin mustan huumorin ryydittäminä.
Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen on julkaissut urallaan seitsemän studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. Yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Meissä asuu elämä” näki päivänvalon huhtikuussa 2021 nousten suoraan Suomen virallisen albumilistan toiseksi.
PE 2.12. VESALA, VESTERINEN YHTYEINEEN
Liput: https://www.lippu.fi/event/name-15677559
Liput alkaen 39,90€. Ovelta 45€.
Ovet: 18:30
Tapahtuma on K18.
VIP-LIPUT
VIP -lippu + buffet – 89,90€
VIP -lippu sisältää:
-Pääsyn 2. kerroksen VIP -katsomoparvelle, seisomapaikat katsomoparvelta
-Buffetruokailu VIP -loungessa klo 18:30
-VIP -sisäänkäynti sekä maksuton narikka
-VIP -tiloissa on omat WC -tilat
VIP -PÖYDÄT & AITIOT:
Seurueille on saatavilla myös VIP -pöytäpaketteja sekä AITIO -paketteja. VIP- ja AITIO -paketit sisältävät tervetuliaismaljat, ruokailun, pöytiintarjoilun sekä oman varatun sohvaryhmän tai aition 2. kerroksen VIP -katsomoparvelta.
Hinnat alkaen 1 090€.
Lisätietoja löydät Lippupisteen lipunmyyntisivustolta (https://www.lippu.fi/event/name-15677559 ) tai ottamalla yhteyttä tapahtumat@ainoareena.fi. Toimi ripeästi, sillä VIP -pöytäpaketteja ja aitioita on saatavilla vain rajallinen määrä!
Tapahtuman järjestää:
AINO AREENA
www.ainoareena.fi
Tapahtuman yhteistyössä mukana:
WARNER MUSIC LIVE
www.warnermusiclive.fi
-
Aikataulu:
klo 18:30 OVET AUKI
klo 18:30 DJ
n. klo 20:00 VESTERINEN YHTYEINEEN
n. klo 22:00 VESALADJ vastaa loppuillan musiikista ja tapahtuma päättyy noin klo 23:30.
-
Saapuminen:
Julkinen liikenne: Aino Areena sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Järvenpäässä vain 30 min matkan päässä Helsingistä. Lähiliikenteen R- junat pysähtyvät Ainolan seisakkeella. Asemalta on lyhyt kävelymatka Aino Areenalle. Katso HSL:n aikataulut.
Taksi: Taksikumppanimme on Lähitaksi, jolla on oma taksitolppa Aino Areenalla. Lisätietoa & tilaa taksi: Lähitaksi
Saapuminen omalla autolla: Aino Areenalla on maksullista pysäköintitilaa. Pysäköinnin hinta on 10€.
Katso reittiohje Google Maps.Tilamme ovat esteettömät ja helppokulkuiset, kaikkiin kerroksiin pääsee myös hissillä.
-
Yritystilaisuudet:
Ota yhteyttä tapahtumat@ainoareena.fi
-
Liput:
Osta liput
Liput myynnissä Lippu.fi (linkki)Hinnat:
Liput alkaen 39.90 €, VIP-lippu 89,90 €.VIP-LIPUTVIP -lippu + buffet - 89,90€
VIP -lippu sisältää:-Pääsyn 2. kerroksen VIP -katsomoparvelle, seisomapaikat katsomoparvelta
-Buffetruokailu VIP -loungessa klo 18:30
-VIP -sisäänkäynti sekä maksuton narikka
-VIP -tiloissa on omat WC -tilatVie konserttielämyksesi uudelle tasolle ja varaa seurueellesi VIP-pöytäpaketti tai koe unohtumaton konserttielämys omassa aitiossasi.
Aitio -paketti 10 hengelle
2 590 €AITIO -paketti sisältää:
- VIP -liput 10 hengelle
- Oma parvekkeellinen aitio 2. kerroksen VIP -alueelta
- Jaettava illallinen tarjoiltuna aitioon
- Tervetuliaismaljat
- Aitio-host
- Oma VIP -sisäänkäynti
- Maksuton narikkaHuom. Aitio -seurueen tulee saapua ovelle yhtä aikaa, jolloin lippu vaihdetaan Aitio -rannekkeisiin. Lisätietoihin, erikoisruokavalioihin sekä tarjoiluihin liittyen ole yhteydessä ennakkoon sähköpostitse tapahtumat@ainoareena.fi.
VIP -pöytäpaketti 8 hengelle
1 090 €VIP -pöytäpaketti sisältää:
- VIP -liput 8 hengelle
- Oma sohvaryhmä 2. kerroksen VIP -alueen katsomoparvelta
- Jaettava illallinen tarjoiltuna pöytään
- Tervetuliaismaljat
- VIP-host
- Oma VIP -sisäänkäynti
- Maksuton narikkaHuom. VIP -seurueen tulee saapua ovelle yhtä aikaa, jolloin VIP -lippu vaihdetaan VIP -rannekkeeseen. Lisätietoihin, erikoisruokavalioihin sekä tarjoiluihin liittyen ole yhteydessä ennakkoon sähköpostitse tapahtumat@ainoareena.fi.
-
Muuta huomioitavaa:
Tapahtuma on K18. Tapahtuma-alueella on baari